Voin on vuosikaudet väitetty olevan epäterveellistä. Vasta viime vuosien aikana se on saanut myönteistä kannatusta. Monet terveysalanihmiset väittävät kivenkovaan että vain kasvirasvoja tulee suosia. Paskapuhetta! Niin kuin meille lapsesta asti hoetaan tuota samaa lätinää että eläinrasvat ovat pahasta, kasvirasvat hyvästä. Muistan niin selvästi yläasteella kotitalouden tunnilla, joku kysyi rasvoista ja opettaja nimenomaan sanoi aivan selvästi että eläinrasvat ovat pahasta. Se jäi mieleeni ja muistan sen varmaan ikuisesti. Miksi siis meille valehdellaan? Asioiden on syytä muuttua.

Eläinperäistuotteella uskon olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia.

Käytän voita todella paljon suhteessa siihen mitkä viralliset suositukset sanovat. Paistaessani vihanneksia tai lihaa tai mitä tahansa pannulla, ne suorastaan uivat voissa mikä tekee annoksesta herkullista. Voin mieto suolainen maku on juuri sopivaa käyttää kaikessa ainakin omasta mielestäni. Leivänpäällä, paistamiseen, ruoka annoksen päällä yms… kyllähän näitä vaihtoehtoja löytyy.

Suositusten mukaan pitäisi käyttää kevytlevitteitä/margariinejä. Ovatko nämä levitteet oikeasta kasveista peräisin. Ehkä mutta mitä kaikkea muuta niihin onkaan lisätty.

 

http://magneettimedia.com/kasvirasvojen-valmistusprosessi/

 

Pidän Mangeettimediaa luotettavampana lähteenä kuin iltapäivälehtiä joten tuossa on pääpiirteittäin kerrottu kasvirasvojen valmistusprosessista.

Kovasti niitä povataan terveystuotteiksi mutta kukaan ei koskaan kerro mitä nämä ovat käyneet läpi ja mitä ne sisältävät saatikka sitä mitä näiden lisätyt, luonnottomat aineet aiheuttavat ihmisellä. Kasvirasvoilla on selvästi yhteyttä sydän ja verisuonitauteihin. Margariineissä on ehkä se mitätön määrä voita tai voinkaltaista ja loput ties mitä keinotekoisia aineita.

Olen päättänyt etten aio enää käyttää juoksevia saatikka vähemmän juoksevia (voisivat kyllä juosta pois tästä maailmasta) kevyt kasvirasvoja. Tulen käyttämään vain voita. Poikkeuksina teen sen jos jollain kaverilla on näitä kasvirasvoja joten väistämättäkin joudun niiden kanssa tekemisiin. Mutta omat valinnat ratkaisevat.

Huuhaa tutkija Pekka Puska on yksi niistä monista jotka vannovat kasvirasvojen edistävän terveyttä. Vaikka hänelle tuotaisiin todisteet voin terveellisyydestä eteen, hän siltikin väittää että kasvirasva paras rasva. Mutta mihin tämä väite perustuu. No ei mihinkään. Pelkkiä oletuksia.

 

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/860825/Pekka+Puska+ei+luota+amerikkalaiseen+kasvioljytutkimukseen

 

Tämä on hyvä esimerkki siitä mitä sanoin.

Toisin kuin Puska, Antti Heikkilä on ehdottomasti voin terveellisyyden kannalla. Hän vaikuttaa olevan erittäin asiantunteva ja perehtynyt täysin tähän ”rasvasotaan” joka tuntuu olevan mediassa käynnissä kokoajan. Heikkilä on myös kirjoittanut kirjoja jotka liittyvät oikeasti terveellisempään ruokavalioon.