Söinpä tuossa pari päivää sitten puolikkaan pitsanpalan. En voinut seuraavana päivänä hirveän hyvin. Olin aivan turvoksissa, pieretti ja paskatti. Mikäs muu kuin vehnä tuon aiheutti. Joku voisi väittää että olisin keliaakikko mutta ei sitä ole koskaan minulla virallisesti todettu. Ei siinä mitään lääkäreitten selostukset auta kun kokemukset puhuvat puolestaan. Vehnä ei sovi lainkaan minulle. Ei sen puoleen kellekkään muullekkaan eikä mihinkään tilanteeseen.

Onko kukaan koskaan miettinyt miksi ihmiset ovat niin saatanan läskejä. Siinä on tietenkin huono ruokavalio josta suurin osa sisältää tätä vehnää ja loput lisäaineita. Pysähtyykö kukaan lukemaan ruokapakkausten tuoteselosteita ajatuksella. Tuskinpa sillä minäkään en tehnyt sitä aiemmin. Suurin osa tuotteista sisältää jollain tasolla vehnää, pääsääntöisesti valmisruuat. Niistä löytyy vehnää enemmän tai vähemmän. Tämmöistä ruokaa pupellamme menemään.

Teen itse mieluummin ruuat jolloin tiedän aika hyvin mitä suuhuni panen. Mutta joskus tulee erittäin laiska olo enkä jaksa tehdä mitään itse ja ostan jotain valmiina. Seuraavana päivänä saan kärsiä siitä nahoissani. Maha aivan turvoksissa ja paska lentää.

Olen saanut myös vehnästä epämääräisiä kipuiluja pitkin kehoa. Ajatuskaan ei kulje ja liikun aivan sumussa. Olen väsynyt ja jatkuvasti nälkäinen. Tai tulee näläntunne vaikka olisi juuri syönyt. Kutsun sitä feikkinälkäksi. Tämä on vain pieni osa mitä tämä hirveä myrkky aiheuttaa. Suurin osa väestöstä ovat yliherkkiä vehnälle mutta eivät vain tiedosta sitä.

Kokeilin tuossa reilu vuosi sitten kaksi viikkoa vehnätöntä. Oli hyvin erikoista. Jokaisessa piti tarkistaa ettei ole vehnää edes hippustakaa. Olin ehkä hieman hysteerinen. Huomasin jo silloin kuinka tämä myrkyn puute vaikutti minuun. Voin paremmin. En ollut niin sumussa ja vatsa ei ollut jatkuvasti sekaisin. Jatkuva nälän tunnekkin katosi. Nykyään voin todellakin paremmin kun ei syö vehnäruokia sillä pystyn olemaan suurimman osan ajasta erossa. Välillä tulee lipsahduksia, myönnän. Tunnen nykyisin olevani laihempi kuin ennen enkä ole yhtä väsynyt koko aikaa.

Ehkä vielä jonain päivänä pystyn lopettamaan kaikki viljat. Se että väitetään viljojen olevan terveellisiä ja kuuluvan tärkeimpänä osana ruokavaliota. Paskapuhetta! Kuitua saa muualtakin ilman että tarvitsee tulehduttaa suolistonsa.

Mieleni on heikko mutta toivon että joku päivä viljat eivät enää kuulu ruokavaliooni lainkaan. En halua olla huumaantuneena koko aikaa. Kyllä, pidän vehnää huumeenkaltaisena myrkkynä joka saastuttaa ihmiskuntaa. Ihmiskunnan varmasti pahin riippuvuus.

Kuulostaako friikiltä? Ehkä mutta kokeilepa itse ja testaa miltä tuntuu.